Close up of tree bark

Ensin päätä lyödään Karjalan mäntyyn, jotta opitaan?

”It’s nothing so practical than good theory,
- practice is still the best  teacher” – Seppo Helakorpi, dosentti

Käytäntö on paras opettaja. Teoria edellä oppiminen on haastavaa. Yleensä teoriaoppiminen edellyttää käytännön kokemusta. Löytyykö tästä empiirisiä todisteita?

Oletko neuvonut lapselle, missä järjestyksessä vaatteet kannattaa laittaa päälle? Todennäköisesti “teoriaopit” menevät kuuroille korville ja oppiminen tapahtuu vasta, kun käsineet ja kurakäsineet ovat käsissä ja pitäisi miettiä, miten nyt kaulaliinan, päähineen, kenkien ja kurahousujen laittaminen nyt onnistuu? Järkipuhe etukäteen ei auta. Entäpä ymmärtääkö lapsi, että uunin luukku on kuuma pelkän puheen perusteella? Todennäköisesti utealisuus herää päästä kokeilemaan, miltä luukku tuntuu.

Kuinka hyvin neuvolan opit sisäistetään ennen lapsen syntymää tulevaan vanhemmuuteen liittyen? Vai käykö niin, että vasta käytännön harjoittelussa opeille löytyy yhtymäkohta. Miksi teini-ikäisten lasten vanhemmat sanovat, että helpompaa se oli vielä silloin, kun lapset olivat pieniä ja murhet pieniä, vaikka heille itselleen on samat sanat joku sanonut jo kymmenen vuotta aiemmin?

Entäpä sitten työhön perehdyttäminen. Jos ensimmäisenä päivänä käydään 10-sivuinen perehdyttämisopas läpi kohta kohdalta, voiko olettaa, että työntekijä sisäistäisi asiat heti? Vai olisiko järkevämpää käydä vain “välttämättömät” asiat läpi ja kun esim. ensimmäisen työviikon jälkeen lisää, jolloin työntekijä on ehtinyt käytännössä kokea asioita ja osaa kysyäkin asioita.

Miten sitten puhelinmyyjän perehdyttäminen onnistuu? Ladataanko ensimmäisinä päivinä teoriaa enemmän kuin tarpeeksi luentomaisesti ja sitten tartutaan luuriin, vai onko viisaampaa perehdyttää vain “välttämätön” ja päästä myyjä vauhtiin oppimaan ja kokeilemaan (oppimaan yrityksen ja erehdyksen kautta), jotta nähdään, lähteekö homma sujumaan vai ei. Ja puhelinmyyjälle herää itselleenkin kysymyksiä sekä nähdään, mitkä osa-alueet edellyttävät valmennusta ja mitkä eivät. Näin puhelinmyyjälle tulee (mahdollisesti) itselleen tarve saada valmennusta tiettyihin asioihin. Valmennus puree, kun on käytännöstä tarttumapintaa, mihin teoriaa (tietoa) yhdistää.

Oppiminen on prosessi, jossa asioita palautetaan mieleen. Tästä syystä valmentaminen toimii tehokkaammin jälkikäteen. On aivan eri asia puhua esimies- tai asiakaspalvelutyön haastavista tilanteista kuulijakunnalle, jolla on kokemusta taustalla kuin kuulijakunnalle, jolla ei ole kokemusta. Ne, joilla on kokemusta taustalla, yhdistävät teoriaoppeja heti kokemiinsa tilanteisiin ja jäsentävät asioita nopeammin. Varttuneet, kokeneet, työntekijät naureskelevat alalla kuin alalla, että kun kirjaoppinut tulee työn pariin niin siperia opettaa. Tästä huolimatta etukäteen kerrottu teoriatieto valmistaa ja kypsyttää tulevaan. Ei teoria hukkaan mene, jos oppija on avoin oppimaan.

Oppimisprosessi edellyttää asioiden mieleen palauttamista ja kokemuksia. Practice is still the best teacher!

IMG_8496

Lapsi ei innostustaan pidättele, miksi sitten sinä pidättelisit?

Kun lapsi innostuu, häntä ei pidättele mikään. Lapsi ei ole vielä oppinut pidättäytymään “aikuismaisesti” tunteiden näyttämisestä toisille. Kannustaja, innostaja vai lannistaja? Onko työyhteisössäsi joku työtoveri, joka on innostunut työstään ja energia huokuu ja tarttuu toisiinkin? Entäpä löytyykö lannistaja, joka tyrmää toisten ideat ja painaa muita alas jatkuvalla pessimistisyydellään? Olet varmasti molemmankaltaisiin ihmisiin törmännyt.

Olin yhteydessä erään lukioaikaisen kaverini kanssa. Hän oli ollut leikkauksessa ja tarttunut kännykkään herättyäään nukutuksesta ja aloittanut työhommat. Viikon sairauslomaa hän ei suostunut pitämään, koska koki olevansa työkykyinen. Kaveri meinasi, että osa pitää häntä varmasti hulluna, mutta hän halusi tehdä töitä, koska puhkui intoa. En halua tartttua tässä yhteydessä sairausloma-asiaan, joka on ollut tapetilla enemmänkin, mutta tuo, mistä pidän kovasti kaverini sanavalinnoissa on innostus työhön.

Vaimoni palasi töihin hoitovapaalta syyskuun alussa. Hän sai ns. unelmaroolin, jota oli salaa toivonutkin jo pidempään eli nyt hän pitää organisaation sisällä koulutuksia (IT-alalla). Muutama viikko tässä on mennyt niin, että vaimo on työstänyt lasten nukahdettua iltamyöhällä koulutusmateriaaleja ja käynyt palautteita läpi sekä kehittänyt materiaaleja. Koulutuksia on ollut niin paljon, ettei varsinainen työaika päivisin toimistolla ole riittänyt tekemään kaikkia tarvittavia asioita. Lisäksi viikonloppuisin hän on ottanut aikaa ja työstänyt asioita, jotta koulutukset onnistuvat mahdollisimman hyvin. Ilta- ja viikonlopputyöskentelely varmaan vähenee pian huomattavasti, kun materiaalit ovat aktiivisen iteraatioprosessin myötä valmiit. Kukaan ei ole pakottanut työskentelemään ja tekemään ylimääräistä. Miksi vaimo sitten painaa hommia iltaa myöten?

Kun motivaatio (*) on hyvä, tällöin innostus on parhaimmillaan. Ihminen, joka on innostunut työstään, on pitelemätön. Hän on kultakimpale työnantajalle ja työkavereille, mutta ennenkaikkea itselleen. Eikö tärkeintä ole, että itse viihtyy, tekeepä sitten millaista työtä tahansa?

Oletko jäyhässä yrityskulttuurissa mukana? Pitääkö olla pidättyväinen? Saako innostua, saako olla energinen? Onko tapana sanoa monotonisesti ja kivikasvoilla aamuisin työkavereille “huomenta”, vailla pienintäkään energisyyttä? Älä suostu työskentelemään puolivalot päällä! Jos haluat ollla innostunut ja energinen, mutta et saa vastakaikua ja hyväksyntää tällaiselle käyttäytymiselle, ehkäpä jossain toisaalla on sinulle sopivampi työyhteisö. Ympäristön vaikutus on niin suuri, ettei kannata kärvistellä.

Myös harrastusten parissa pidän itselläni sellaisen kriteerin, että minun pitää voida aidosti riemuita ja iloita siitä, mitä teen. Kun pelaan futsalia (“salijalkapalloa”), minulle ei riitä, että on “ihan kiva” voittaa pelejä, vaan innostusta pitää löytyä ja sen pitää tulla sisältä. Jos aitoa innostusta ei piisaa, sitten voin jättää ne hommat muille ja tehdä jotain sellaista, mikä itseäni inspiroi.

Innostuksen voima on valtava! Uskalla innostua!

* Motivaatioaihetta käsittelen syvemmin lähiaikoina blogissa.

KaljuPää

“Ota tukka pois silimiltä!”

Olimme parikymmentävuotta sitten Keski-Pohjanmaa jalkapalloturnauksessa pelaamassa. Omien otteluiden tauolla seurasimme muiden joukkueiden välisiä pelejä. Eräs tapaus jäi mieleeni hyvänä opetuksena tulevaisuuteen, sillä tuskinpa asia muutoin nytkään mieleeni juolahtaisi.

Nokian Pyryn D-juniorit (12v.) taistelivat jatkoon pääsystä rangaistuspotkukilpailussa. Katsojia oli paikalla jonkin verran. Eräs katsoja (huutelija) oli huudellut jo pelin aikana useamman kerran Nokian Pyryn kaljupäiselle pelaajalle: “Ota tukka pois silimiltä.” Huutelija kuveitteli varmasti olevansa hauska. Kun tuli kaljupäisen pelaajan vuoro vetää pilkku, huutelija toisti: “Ota tukka pois silimiltä, että näet ampua.” ja rätkätti omalle vitsilleen. Pelaaja epäonnistui. Hän ampui pallon maalin yli ja huutelija pärskähti räkäiseen nauruun. Nokian Pyry hävisi ottelun tuon epäonnistumisen myötä ja tippui jatkosta.

Jokin aikaa ottelun jälkeen joku Nokian Pyryn taustahenkilö kävi sanomassa huutelijalle, että tällä kaljupäisellä pelaajalla on syöpä. Voitteko kuvitella, että tämä veti huutelijan naaman melko vakavaksi. Herjaa ei lentänyt sen jälkeen sanaakaan.

Joskus sarkastinen huumori sopii tilanteeseen. Sarkasmia on kuitenkin parempi käyttää tutumpien ihmisten kesken ja silloinkin tilannetaju huomioiden. Yhtälailla vitsit ovat riski. On vaikea kertoa vitsiä, jolla ei loukkaisi ketään.

Oletko sinä ollut todistamassa vastaavan kaltaisia noloja tilanteita?

Ylpeys käy lankemuksen edellä. “Ota tukka pois silimiltä!” -huutelija nöyryytti itse itsensä!

Freedom

Mielikuvitusmaailmassa saattaa olla melkolailla retkellä vailla realiteetteja

Asuin kesän 2002 Pietarsaaressa jalkapalloharrastuksen ja kesätöiden johdosta. Tutustuin hyvän kaverini kautta erääseen pari vuotta itseäni vanhempaan henkilöön, jolla oli isoja suunnitelmia mielessä. Kutsun henkilöä tässä yhteydessä Matiksi niin kirjoittaminen käy luontevammin. Matti kertoi, että hänellä on suunnitteilla ravintolan ja yökerhon perustaminen aivan Pietarsaaren ydinkeskustaan. Hän jatkoi, että oli jo pankin kanssa käynyt rahoitusasian läpi, yritysneuvojat olivat antaneet vihreää valoa idealle ja että ravintolan vuokrasopimus on viittä vaille valmis. Sen tieltä olisi muuten pitänyt lähteä aika iso ja pitkään ko. paikalla ollut liike. Matti oli puhunut jo henkilökunnan valmiiksi ja kertoi, ketä tulee olemaan järjestyksenvalvojina ja ketä tiskin takana. Hän osasi kuvailla hyvin tarkasti, miltä ravintola näytti sisältä ja minäkin näin sisäisten silmieni edessä, miltä ravintolassa näytti. Matti kertoi ruoka- ja juomalistat sekä hinnaston ulkomuistista. Myös oman pukeutumisensa mustaan pukuun valkoinen kauluspaita päällä ja tukka ‘liipattuna’ hän näki visiossaan. Ravintolan oli määrä aueta noin kahden kuukauden kuluessa ja viimeinen takaraja oli 15.9.2002.

Välillä tuntui siltä, että kyllä se ravintola noiden vakuuttavien puheiden pohjalta aukeaa, mutta välillä epäilimme asiaa vahvasti. Siksipä nimenomaan tuon takarajan tivasin, jotta voin palata asiaan. Eräs Matin urheilujoukkueeseen kuuluva sanoi asiasta kesällä seuraavasti: “Mitään ravintolaa ei varmasti aukea. Eihän tuo kaveri (=Matti) saa edes tarraa lainaan pankista!” Matin lähipiiri ja kaverit siis eivät uskoneet, että suunnitelma muuttuu todeksi.

Nyt lokakuussa 2012 ko. ravintolaa ei tietääkseni ole vieläkään pystyssä. Jos joku toisin todistaa, tarjoan hänelle illallisen Ravintola Matalassa, Oulussa. Olisitko odottanut, että tarina kääntyisi vielä niin, että Matti olisi epäilyksistä huolimatta onnistunut? Niinkin voi joskus käydä ja jotta voi menestyä, täytyy osata olla oikealla tavalla kuuro lannistajille ja epäilijöille.

Minusta kritiikin vastaanottaminen ja sen käsittely on erittäin tärkeää. Lannistajien ja pessimistikriitikoiden puheet kannattaa kuunnella ja miettiä, onko niissä mitään perää? Ehkäpä niistä voisi poimia jotain hyödyllistä ja hoksata jotain, mitä ei ole vielä sitä ennen hoksannut.

Se, mikä käy sääliksi vierestä katsoen, on juuri tämä tilanne, kun joku elää omassa mielikuvitusmaailmassaan ymmärtämättä ‘oikean elämän realiteetteja’ niin jossain vaiheessa voi tulla alas melko korkealta ja tässä yhtyedessä korkealta alas tulemisella tarkoitan sitä, että kun uskottelee itselleen isoja asioita naiivisti niin pettymys voi olla suuri.

Itsekin olin olevinani aallonharjoilla 5 – 8 vuotta sitten, kun isäni yritti puhua järkeä, mitä asioita kannattaa hoitaa kuntoon, vaikka yrittäjänä toimisikin. Parin vuoden sisällä sain kynsilleni. Oli siis tarve kasvaa. Kun sokaistuu asioille ja jokin polarisaatio iskee päälle niin sitä saattaa olla immuuni järkipuheelle ja kritiikille, joista olisi hyötyä. Väittäisin niin, että jos on kärkäs itseen tai omaan käyttäytymiseen kohdistuvaan kritiikkiin niin se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Siperia opettaa! Ylpeys kävi lankeamuksen edellä minullakin.

Onko sinun tuttavapiirissä näitä pilvilinnojen maalaajia, jotka puhuvat läpiä päähän? Aivan. =) Kannustan kyllä tavoittelemaan isoja asioita, mutta kyllä isokin tavoite pitää voida pilkkoa realistiseksi suunnitelmaksi.

Pää pilvissä, jalat maassa!

 

dreamstimefree_227827

”Huithapeli” myyjä teki itsestään melkein naurunalaisen – näin arvopolarisaatio syntyy!


Kävimme vaimon kanssa taannoin kuuntelemassa lomaosake(myynti)esittelyn. Heidän toimintatapaan kuuluu esittelijän vaihtuminen kesken esittelyn lähempänä klousaushetkeä. Meille esittelyn aloittanut noin saman ikäisemme henkilö oli oikein asiallinen ja fiksu. Esittelyä tuli kuitenkin jatkamaan eräs aiemmista myyntitöistä minulle tuttu henkilö, jolla oli peliäly ja tilannetaju jääneet ilmeisesti kotiin (tai ehkei hänellä niitä ole muutenkaan). Tämä huithapeli esittelijä pilasi kaikki mahdollisuudet kaupantekoon laukomalla sammakoita suustaan.

Mitä sammakot olivat? No, vertaillaanpa elämäntilanteita. Itse olen perheenisä, jolla on vaimo ja 2 lasta. Tämä ”huithapelimyyjä” puolestaan on tietääkseni sinkku ja vielä aikalailla menevän sorttinen. Toisekseen vaimoni ei käytä käytännössä ikinä alkoholia ja itse en käytä alkoholijuomiin edes 100 euroa vuodessa, kun taas kuulemani mukaan tämä ”huithapeli” käy viihteellä tuon tuostakin.

Sammakoita siis pääsi myyjän suusta. Jos edellisen ymmärtää edes pintapuolisesti meidän asiakkaiden osalta niin pitäisi ymmärtää se, ettei lomaosaketta kannata kaupitella sellaisilla perusteilla kuin: ”tää on hyvä mesta, bilepaikat lähellä…”, ”täällä paikassa on tosi hyvät yökerhot, joihin pääsee viihteelle…” eikä tässä vielä kaikki, sillä promotuksen aiheina olivat myös hyvännäköiset naiset eli ”Åre on hyvä paikka ku yökerhoissa on hyvännäköisiä naisia…” Ehkä tämän naisten promotuksen ymmärtäisin vielä miesten kesken, mutta vaimoni istuessa vieressä, ei ehkä eniten innostumista aiheuta hyvännäköisten naisten ja viinojen kanssa läträämisen promot.

Näin ollen myyjä joutui kauas sivuraiteille, eikä ymmärtänyt ollenkaan, että kolmikymppinen lapsia omaava pariskunta hakee hiukan toisenlaista lomakohdetta. Em. sammakot olivat vielä niin räikeästi esitetyt, että kontrasti erilaisen arvomaailman tiimoilta oli valtava meidän ja myyjän välillä. Samastumisesta ei ollut tietoakaan.

Olipa kyse myyntityöstä tai mistä tahansa vuorovaikutuksesta, kannattaa ymmärtää arvojen merkitys. Huithapelimyyjä aiheutti voimakkaan arvopolarisaation ja näin ollen käytännössä emme kuunnelleet häntä lainkaan. Hän ei ollut samanhenkinen hyvä tyyppi, vaan ihan eri planeetalta oleva teinimäinen **skanpuhuja.

Ihminen puhuu siitä, mikä on hänelle tärkeää. Lisäksi habitus, työ- ja perhetilanne sekä harrastukset on tärkeä ottaa huomioon. Hienovaraisilla kysymyksillä myyjä pääsee perille, mitä asioita toinen arvostaa ja myyjän kannattaa arvostaa asiakkaan arvomaailmaa.

Entäpä jos menee asiakaskäynnille niin siisti asunto viestittää asiakkaan arvostavat puhtautta, järjestystä ja siisteyttä tai jos asunnossa on paljon taideteoksia, on helppo tehdä yksioikoinen johtopäätös, että asiakas tykkää ainakin jonkin verran taiteesta. Jos asiakkaan parvekkeella on kuivumassa lasten harrastusvaatteita, tästäkin voi tehdä johtopäätöksiä.

Useille ihmisille tärkeimpien arvojen jouko koostuu mm. seuraavista:

  1. Terveys ja hyvinvointi
  2. Perhe ja lähimmät ihmissuhteet
  3. Työ tai muu itsensätoteuttamisen muoto (rakas harrastus)

Arvojen ihanteellinen järjestys olisi kutakuinkin em., mutta valitettavasti hyvin moni meistä ”herää” arvojen tärkeysjärjestykseen vasta, kun sattuu jotain tai jokin pysäyttää kunnolla. Arvot ovat kuitenkin niin tärkeitä asioita ja tulevat esille valintojemme kautta eli mihin käytämme aikaa päivittäin, viikoittain jne.

Jos myyjän ja ostajan välillä osoittautuu iso välimatka arvojen välillä, ostaja ei koe myyjää samalle puolelle pöytää ja turvalliseksi, vaan alitajuisesti uhaksi. Näin syntyy arvopolarisaatio ja viesti ei tule eikä mene perille!

dreamstimefree_175109

Professori heitti sarkastista läppää – saimme hyvän opetuksen!

 | 1  1  1 | | 1  2  0 |   |  1+2+1   2+1+3   0+1+2 |   | 4  6  3 |
 | 0  1  2 | | 2  1  1 | = |  0+2+2   0+1+6   0+1+4 | = | 4  7  5 |
 | 1  2  3 | | 1  3  2 |   |  1+4+3   2+2+9   0+2+6 |   | 8 13  8 |


Käsittelimme lineaarialgebra 1:n kurssilla reipas kymmenen vuotta sitten matriiseja. Luennoitsijamme, matematiikan laitoksen johtaja, professori, Keijo Väänänen laukoi sanat, jotka jäivät pysyvästi mieleeni. Hän kävi läpi erästä haastavaa esimerkkiä ja totesi: “Selvästi nähdään, että…” ja kertoi, mitä piti ‘hoksata’, jotta laskussa pääsee eteenpäin. Olimme äimänkäkinä, sillä emme todellakaan olisi hoksanneet asiaa tuosta vain ja luennoitsija aisti tämän. Hän pysähtyi siihen hetkeen ja antoi meille opetuksen tai ainakin mietittävää.

Väänänen sanoi pilke silmäkulmassa: “Niin, kyllä minuakin aikoinaan harmitti, kun luennoitsija näki asioita, joita minä en nähnyt! ;)” Hymynkare kevyttä ärtymystä niellen nousi monien kasvoille. Aivan niin! Kokemus tuo ymmärrystä siten, että sitä näkee ja hoksaa asioita, joita kokemattomampi ei näe eikä hoksaa. Kokemuksen karttumista edeltää oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta – jahnaamista ja pähkäilemistä.

Oppiminen on asioiden mieleen palauttamista ja kertaus on oppimisen äiti! Mitä useammin palautamme asioita mieleen, sitä vankempaa osaamisemme on. Ihminen oppii asioita, joiden parissa työskentelee tiiviisti. Oppiminen edellyttää kärsivällisyyttä. Pitää vaivata päätään, pohtia ja pähkäillä. Toiset ovat nopeampia oppimaan kuin toiset. Ajattelutyö on raskasta!

Täytyy myös ajatella sitä, että kenellä on mihinkin asiaan kompetenssia? Kuka on vaivannut päätään tietyillä asioilla enemmän? On naiivia kuvitella olevansa itse kaiken osaava mestari. Noviisi yrittäjä pähkäilee nippeliasioiden parissa, kun kokeneempi yrittäjä näkisi nopeasti, mikä on olennaista. Koska meillä jokaisella varsinainen substanssiosaaminen on varsin kapea-alaista niin on järkevää verkostoitua ja tietää, kuten Henry Ford aikoinaan, keneltä kannattaa kysyä mitäkin asiaa.

Luomalla itselleen heterogeenisen ihmissuhdeverkoston, oppii itsekin monipuolisemmin asioihin näppituntumaa ja tietää, mitä kysyä. Mm. asianajajilta pitää osata kysyä täsmälleen oikeita kysymyksiä. Kun kommunikoi erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten asioiden parissa työskentelevien kanssa, saa perspektiiviä ja toinen voi katsoa asioita helikopterivinkkelistä.

Jos ihmissuhdeverkosto on puolestaan homogeeninen, vaikutteita saa vain samankaltaisilta ihmisiltä. Ihmiset saattavat tällöin elää karrikoiden sanottuna “samaa valhetta” tai olla “samassa kuplassa” ja on suuri vaara, ettei ympäriltä löydy “luennoitsijaa”, joka näkisi asioita, joita itse ei näe.

Kaksiteräisen miekan haasteena on se, että ihmiselllä on tarve saada huomiota ja hyväksyntää. Näin ollen etsimme luonnostamme ympärillemme ihmisiä, jotka ovat samanhenkisiä ja joilta saamme hyväksyntää (ts. he ovat pääosin samaa mieltä asioista kanssamme). Näin ollen heterogeeninen ihmissuhdeverkosto edellyttää itseluottamusta ja uskallusta olla oma itsensä. Ja varsinkin, jos tavoitteena on kasvaa ja kehittyä omalla alallaan eteenpäin, täytyy kohdata ihmisiä, jotka eivät ole “joo-joo-miehiä”, jotka nyökyttelevät jokaiselle idealle hyväksyvästi. Tämä edellyttää mukavuusalueen laajentamista ja sitä pitää tehdä tietoisesti uudelleen ja uudelleen.

Rikastavaa, kehittävää ja henkistä kasvua tukevaa vuorovaikutusta varten joo-joo-miesten sijaan tarvitsemme ympärillemme ihmisiä, jotka näkevät asioita, joita itse emme näe. Ja kun on avoin ja nöyrä, on mahdollisuus oppia. 

IMG_0061

Minkä mielikuvan yrittäjä haluaa yrityksestään antaa ja onko se tietoinen valinta?

 “10 euron konesiili.” Se lienee halpa? Oheinen mainos pitää kyllä huolen, että hintamielikuva on muutoinkin halvasta parturista. Enpä tiedä, uskaltaisinko värjäyspalveluita kysyä, jos pelkästään mainoksen pohjalta päätös pitää tehdä. =D

Kysymys kuuluukin, onko oheinen kiireellä sutaistu mainostaulu pihalla tarkoituksella halpaa hintamielikuvaa antava? Jos valinta on tietoinen niin olkoon ok. Jos kuitenkaan näin ei ole, vaan ko. pienyrittäjä on hutaissut tussilla tarjouksen paperille ymmärtämättä sitä, että millaisen mielikuvan hän asiasta antaa, yrittäjän olisi hyvä saada herätystä. Parturille tyypillistä pitäisi olla huolellinen työskentely kaikin puolin. Oheinen mainos osoittaa, ettei kirjaiten mahtumista mainostauluun ole mietitty kunnolla ja sitten tuollainen lopputulos on vielä ok? Viimeinen pahvi taisi mennä tähän? No, toisaalta teksti on kyllä selkeästi erottuvaa.

Jos ko. parturi haluaisi lähteä nostamaan hintoja, kannattaisi satsata brandin luontiin tai ainakin siitä pieneen osaan eli graafisen ilmeen parantamiseen. Parturin (oletan, että tämä parturi toimii yksinyrittäjänä) työn katteessa keskeisenä asiana on hinta/kate asiakaskäyntiä kohtaan. Toisin sanoen parturin tulisi saada mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman lyhyessä ajassa. Pieinikin hinnankorotus tekee isoja vaikutuksia pidemmällä aikavälillä.

Otetaan karkeistettu esimerkki. Parturi nostaa alv:tonta myyntihintaa noin 3 euroa/asiakaskäynti ja asiakkaita käy päivittäin 15. Tämä tekee 45 euroa päivässä enemmän rahaa kassaan ja kuukaudessa noin 1000 euroa. Vuodessa tämä ylittää kymppitonnin, vaikka lomaakin pitäisi. Ja vaikka tuosta maksaa veroja niin kylläpä voittoa tulee reilusti enemmän. Graafisen ilmeen petraamiseen investoitava raha olisi murto-osa tuosta.

Oulaisissa (jossa asuin 16 ensimmäistä vuotta elämästäni) käydessäni huomaan, että siellä yritykset satsaavat huomattavasti vähemmän näyteikkunan tai mainoskylttien ulkonäköön kuin oululaiset yritykset. Oletan, että kyseessä on monien osalta tarkoituksen mukainen linjaus, ettei pienellä paikkakunnalla synny kateutta, jos jollakin yrittäjällä pyyhkii lujaa (tai siis ulospäin näyttäisi siltä). Printtimedia, nettisivut, Facebook-sivut, mainokset lehdissä, mainoskyltit, työntekijöiden mahdollinen työasu, liiketilan ulkonäkö jne. ovat osoituksia siitä, millä levelillä yritysimago graafiselta ilmeen perusteella on.

Asiakas tekee lukuisia havaintoja tiedostamattaankin ja luo hintamielikuvia. Vertaapa vaikka tietosia valintoja tehneiden Stockmannin ja Tokmannin brandeja keskenään.  

 

dreamstimefree_1141330

Yliopistokurssit turhauttavia? Unelmakurssi tilalle!


Kyseessä vierailijapostaus ja mielipidekirjoitus yliopisto-opiskelijalta. 

Kannattaa ensin silmäillä tekstiä alaspäin ja sitten paneutua sisältöön tarkemmin kiinnostavilta osin.

Johdanto

Eräänä päivänä, jolloin melkein kaikki oli ‘taas’ huonosti, niin keksin sitten uuden mahtavan idean: Kirjoitanpa ylös, miten järjestettäisiin maailman paras kurssi! En siis tarkoita että mitä siellä opetettaisiin, vaan että miten se olisi järjestetty, että se palvelisi mahdollisimman hyvin ja pienillä kustannuksilla koko opiskelijakuntaa siinä tehtävässä, mihin kurssi on luotu, eli opettamaan uutta asiaa. Toivon myös että tämän kirjoituksen rohkaisemana muutkin (myös luentojen pitäjät saavat kirjoittaa) innostuisivat kirjoittamaan ylös vastaavia näkemyksiään omista maailman parhaista kursseista. Olkaa hyvät:

ps. tekstistä taisi tulla aika korkealentoinen, eli kaikki paatuneimmat skeptikot voivat sulkea tämän ikkunan nyt, lukemisen jatkaminen aiheuttaisi vain pahan mielen. Ja minä tiedän, tämä ei tule kuitenkaan toteutumaan, koska… Muille lukijoille: Tekstiä ei pidä ottaa liian vakavasti ja lukea kirjain kerrallaan absoluuttisessa merkityksessä, vaan ennemminkin verrata tätä ihannetta nykyisiin kokemuksiisi ja miettiä, mitä voisimme tehdä toisin että saavuttaisimme edes vähän paremman huomisen. Nyt olkaa hyvät:

Lyhyesti

  • Kursseilla selkeät tavoitteet ja vaatimukset, ei korulauseita
  • Materiaali avoimesti esille (tai edes paju -tunnuksen taka) ja lopetetaan piilottelu
  • Erilaiset oppijat huomioidaan
  • Arviointi avoimeksi ja relevantiksi
  • Ei pakkopullaa, vaan jokaiselle oman mielenkiinnon mukaan
  • Yhteiset tavoitteet
  • Ryhmätyö!
  • INNOSTUS!

Seuraavaan kertaan: (tuli vasta nyt mieleen)

  • Oppiminen leikkisästi ja peleillä
  • Byrokratia <10%

Unelmakurssi

Kun seuraavan lukuvuoden kurssitarjonta valmistuu, nyt loppuvan lukuvuoden lopulla, katselen tulevia kursseja niiden järjestysperiodeittain. Kurssien joukosta huomaan erään kurssin, jota aiemman kurssin vetäjä ohimennen kehui (kurssien sisältö määritellään niin selkeästi että tämäkin on mahdollista), ja koska asia kiinnostaa minua päätän vilkaista kyseisen kurssin aiempaa materiaalia. Kurssin sivulta löytyy runsas määrä aiemmin käytettyä materiaalia, kuten luentokalvoja, harjoitustehtäviä, viittauksia kurssikirjoihin ja muihin materiaaleihin sekä pari nohevan opiskelijan tekemää apuohjelmaa kurssin aiheeseen sekä iso joukko sisällön mukaan lajiteltuja ja kommenttien perusteella paremmuusjärjestykseen laitettuja linkkejä. Tämän materiaalipaketin avulla voin perehtyä minua kiinnostavaan aiheeseen jo kesällä, alaan liittyvän kesätyön välissä.

On normaali käytäntö, että vähintään 3 kuukautta ennen kurssin alkua julkaistaan tulevan kurssin sisältö ja suuntaa-antava aikataulu, sekä kurssin tavoitteet, selkeässä ja ymmärrettävässä muodossa, ilman turhia korulauseita. Kurssin sisältö on jaoteltu selkeästi loogisiin osiin ja joka osalle on asetettu minimi, sekä normi tavoitteet. Minimitavoitteet tarkoittavat, että jokaisen alalla, missä tahansa työtehtävässä, työskentelevän yleistietoon kuuluu tietää vähintään tämän verran tästä asiasta ja se on samalla vähimmäisvaatimus kurssin läpäisylle. Normitavoitteet tarkoittavat sitä mihin kurssin opetus tähtää ja mitä kurssin aihepiiriin liittyvän henkilön työtehtävissä yleisesti kuuluu tietää. Näihin tavoitteisiin pääsevä saisi arvosanaksi nelosen ja arvosana vitonen olisi varattu asiasta kiinnostuneille ja innostuneille opiskelijoille, jotka myös kurssin aikana tai sitä ennen oman innostuksensa ovat osoittaneet.

Kurssin sisältö on sijoitettu tietyille luentokerroille, että jo etukäteen voi helposti katsoa, että mitä milloinkin luennolla ja harjoituksissa käydään läpi, ja mitä tämän jälkeen kuuluisi osata. Lisäksi tähän yhteyteen on sijoitettu linkkejä ja viittauksia muiden tuottamiin, saatavilla oleviin lähteisiin, kuten kirjoihin, harjoituksiin, nettiluentoihin, yms. Tällätavoin jokainen erityyppinen (auditiivinen, visuaalinen tai kinesteettinen) opiskelija voi hakea itselleen parhaiten sopivan tavan oppia asia ja kurssin järjestäjä välttyy turhilta kitinöiltä suoritustapaan. Näin kun opiskelumateriaalia kerättäisiin vuosi vuodelta, kurssien järjestäminen muuttuisi kokoajan helpommaksi, sillä uuden materiaalin tuottamisen tarve vähenee ja hyödyllisimpien materiaalien valikoima kasvaa. Näin säästyy myös aikaa itse opettamiselle.

Kurssieja arvioidaan kuhunkin kurssiin ja kurssin tavoitteisiin sopivilla tavoilla, kuten osasuoritukset, harjoitustyö, kirjatentti, työnäyttö/projekti, yms. opetettavaan asiaan relevantti ja hyödyllinen tehtävä. Kuitenkin niin että esimerkiksi harjoitustyöhön voisi yhdistää useamman kurssin sisältöjä kunhan niissä käy esille kunkin kurssin vaatimukset täyttävä osaaminen. Ja kirjatenttiin valittaisiin kysymykset ennalta esillä olleesta laajasta kysymysvalikoimasta, kuten käsittääkseni tenttiakvaario on.

Kurssien välisiä linkkejä päivitetään jatkuvasti, niin että jos kurssin asiasta on hyvötyä jollain muulla kurssilla, siitä on mahdollista tehdä viittaus kurssien välille. Kursseilla ei ole pakollisia lähtötasovaatimuksia, eli jos joku opiskelija haluaa kokeilla siipiään uudessa asiassa, siihen annetaan mahdollisuus, mutta kuitenkin järkevissä rajoissa, tai ainakin riittävän selostuksen saattelemana. Kursseilla ei ole perinteisiä valtarakenteita vaan kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta heidän taitojaan asiasta arvostetaan kurssin sisällä. Nykyiset luennoitsijat ovat enemmän mentoreita, eli suuria viisaita, jotka jakavat avoimesti tietouttaan siitä kiinnostuneille. Edistyneimmät ja innostuneimmat opiskelijat toimisivat kuin nykyään assarien roolissa, eli opastaisivat ja neuvoisivat muita kurssin asiassa. Muut opiskelijat olisivat oppilaita, jotka kokeilisivat ja harjoittelisivat uusia taitoja ja hiljalleen heistä kehittyisi uusia mestareita.

Kaikki opettaminen ja oppiminen perustuu oppijan innostukseen asiasta. Jos opiskelija ei ole innostunut kyseisestä asiasta, hän opettelee minimivaatimusten mukaisen pienen paketin, todistaa osaamisensa vaikka tenttimällä ja saa kurssista pienemmän määrän noppia, mutta näin hänelle jää enemmän aikaa suorittaa hänelle mieluisia kursseja laajemmin, syvällisemmin ja innolla. Kurssilla käyviä opiskelijoita innostetaan löytämään opiskelijalle itselleen sopiva tapa oppia asia sekä kannustetaan tekemään enemmän kannustimilla, kuten somessa saa badgeja tai achievmentseja, sekä perinteisesti ryhmän tuella. Ketään ei pakoteta tekemään mahdottomia tai jätetä yksin nyhjäämään nurkkaan, vaan mahtava ryhmähenki tempaa vaikeimmatkin tapaukset takaisin omalle innostuksen polulle. Edistyneimmille opiskelijoille annetaan korkeampia haasteita, kuin kurssin normivaatimukset osoittavat, sekä kannustetaan ohjaamaan ja auttamaan muita mukaansa erikoisosaamisen polulle. Parhaat joka vuodelta saavat kunniamaininnan tekemästään työstä oman opiskelun, sekä kurssin eteen, sekä mahdollisesti jotain fyysisiäkin palkintoja.

Ja niinkuin ryhmätyötaidot ovat avainasemassa nykyään työelämässäkin, niin myös opinnoissa kannustetaan opiskelijoita tekemään asioita ryhmissä, yhdistämään yksilöiden vahvuuksia ja luomaan jotain suurempaa, mihin kukaan ryhmästä yksin ei olisi kyennyt. Innostava ympäristö ja asiantuntevat ohjaajat saavat ryhmän heikoimmankin lenkin tekemään parhaansa ja ansaitsemaan paikkansa ryhmässä, sekä oppimaan muiden ryhmäläisten sekä muiden vertaisten kannustamana enemmän kuin olisi itse koskaan unelmoinutkaan. Työelämässäkään, kenenkään yksilön ei tarvitse osata kaikkea, niinpä asiasta innostuneessa ryhmässä jokainen jäsen on jonkinverran tekemisissä lähes kaikkien asioiden kanssa ja näin jokainen saa asiasta tarvittavan opin. Lisäksi ryhmässä opiskeleminen on paljon mukavampaa sekä kehittävämpää, vaikeissa asioissa apu on lähellä ja monesti opettaja saa asiasta parhaan opin.

Loppusanat

Tiedän, että tämä kuulostaa utopistiselta, mutta me olemme yliopistossa ja Suomessa! Meidän kuuluisi näyttää tietä ja opastaa muita tulemaan perässä uusille uljaille poluille, joiden puolesta suorastaan pelkään tällähetkellä. Muutos ei ole helppo, mutta täysin mahdollinen jos haluamme puhaltaa yhteen hiileen ja sovitamme tavoitteemme niin että ne tukevat yhteistä päämääräämme. Tiedän myös että tutusta ja turvallisesta luopuminen on vaikeaa, mutta jos emme anna nykyisestä mitään pois, emme voi ottaa mitään uutta tilalle. Sitä niittää mitä kylvää. Sinä itse olet kaikista suurimmassa vastuussa itsestäsi, siis jos joku asia ei suju niin kuin pitäisi, katso peiliin ja kysy: Mitä olisin voinut tehdä paremmin? Toki kaikkea emme voi muuttaa, mutta melkein aina on jotain, joka olisi tuonut paremman lopputuloksen. Ajatelkaa sen vanhan laatikon ulkopuolelta, sillä jos jatkuvasti teet sitä mitä ennenkin, voin taata, että tuloksetkin ovat täsmälleen samoja. Ota siis askel rohkeasti kohti uutta huomista.
5.10.2012 Oulussa
Eero Penttilä
tietojenkäsittelytieteet, LuTK, Oulun yliopisto
yli 100 op kasassa, kolmas lukuvuosi alkanut
——
Ottaisitko kantaa (vaikka edes lyhyesti), miltä ajatukset kuulostavat? Olisiko unelmakurssille tilausta? Juttu ei ollut alunperin tarkoitettu blogeihin, mutta kun Eero kysyi mielipidettäni pohdinnoistaan niin ehdotin, että julkaisen jutun blogissani ja katsotaan, millaista vastaanottoa se saa. 
dreamstimefree_136382

Omistajan vika, jos tarjoilija ei osaa hommaansa?

Ammattimies, hep! … Hetkinen, millä perusteella? Onko osoitettua osaamista?

Kävin taannoin erään toimitusjohtajakollegan kanssa ruokailemassa kreikkalaisessa ravintolassa. Saimme ystävällistä palvelua ja ruoka oli maukasta. Toisella korvalla kuulin kesken ruokailumme, kuinka naapuripöydän asiakas huomautti tarjoilijalle annoksessaan olevan jokin puute. Tarjoilija pahoitteli asiaa, kävi korjauttamassa kokilla annoksen ja palautti lautasen asiakkaalle ja pyysi kaikessa ystävällisyydessään anteeksi tapahtunutta erhettä. Tarjoilijan kehonkieli viestitti vilpitöntä pahoittelua.

Eikö kuulostakin juuri siltä niin kuin asian pitääkin mennä, jos on virhe sattunut? Näin ei vain valitettavasti oman kokemukseni pohjalta useimmissa ravintoloissa ole. Tarjoilijat ovat jokseenkin tökeröitä, eivätkä saa sanoja suusta ”pahoittelen virhettäni” tai ”anteeksi tämä virheemme”. Joskus tulee miettineeksi, ovatko tarjoilijat väärällä alalla aivan kuten ruokakauppojen kassöörit, jotka nielevät seivästä ymmärtämättä, että heidän palkanmaksajansa (=asiakkaansa) nenän edessä ratkaisee, onko työpaikka olemassa vielä puolen vuoden tai viiden vuoden kuluttua. Ystävällinen palvelu kuuluu mielestäni ihan normaaleihin käytöstapoihin.

Toisaalta tulee myös mieleen työhön perehdyttäminen. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Onko tarjoilijoille opetettu, miten käsitellään annokseen liittyvä puute tai reklamaatio? Entäpä onko tarjoilijalle perehtydetty, miten ruokalautaset tarjoillaan? Ovatko tarjoilijan perustaidot hanskassa vai eivät? Tiedätkö sinä, mitä kaikkea ruokaravintolatarjoilijan kuuluisi osata? Siis osata ammatillisesti oikein.

Ilman tutkimuspohjaista tietoa väitän, että vähintään 80 %:lla ravintoloissa kunnolliasta konseptia työhön perehdyttämiseen ei ole, eikä asioita siis ole opetettu systemaattisesti. Tätä väitettä tukee se, että ammattilliset tarjoilutavatkaan eivät ole hallinnassa (esim. kummalta puolelta lautanen annetaan). Totta kai tämä on karkea yleistys ja mitä kalliimpi/hienompi ravintola, sitä varmemmin kaikki ammattimaisen tarjoilijan tavat ovat hallinnassa. Kun perehdytetään työhön, keskeistä on harjoitella asioita käytännössä ja kun käytännön harjoittelu (=asiakaspalvelutyö toimii) voidaan arvioida osaamista. Tällöin osaaminen voidaan tunnistaa ja tunnustaa, jos käytetään näyttötutkintomaailmaan liittyviä käsitteitä. Arviointi edellyttää arvioinnin kohteita ja kriteereitä, jotka näyttötutkintomaailmassa ovat opetushallituksen määrittelemät osaamisvaatimukset.

Työhön perehdyttäminen pitäisi suorittaa kirjallisten osaamisvaatimusten mukaisesti ja kun käytännön harjoittelua ehtii kertyä niin sitten arvioidaan osaaminen ts. onko oppi mennyt perille ja omaksuttu osaamiseksi? Jos nyt puhutaan tarjoilijoiden ammattitaidosta niin siihen liittyen kokosin Tarjoilijan ammattitutkinnosta ammattitaitovaatimukset ”Ruokaravintolan Tarjoilu” –tutkinnon osan osalta. Kannattaa ainakin silmäillä läpi niin näet, kuinka yksinkertainen tuo struktuuri on.

Jos olet ravintoloitsija tai ravintolassa esimiestyössä, arvioipa näppituntumalta, osaavatko alaisesi oheiset asiat. Jos puolestaan toimit ruokaravintolassa tarjoilijana, onko oheinen osaaminen jo hanskassa? Olisiko hyvä vaatia perehdytystä, jotta oheinen osaaminen kertyisi.

Jos toimit millä tahansa muulla alalla, aivan samankaltaiset ammatillisten perustutkintojen ja ammattitutkintojen osaamisvaatimukset löytyvät helposti OPH:n sivuilta. Alla linkki.

http://www.oph.fi/koulutuksen_jarjestaminen/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/nayttotutkintojen_perusteet

Oppiminen on mukavaa, mutta osaaminen voi olla vielä mukavampaa!