KuolemanSynnitJaVastahyveet

KUOLEMANSYNNIT ja niiden VASTAHYVEET

Haastan itse kunkin miettiämään näin vuoden käydessä kohti perälautaa, mihin synteihin tiedostaa lankeavansa helpoiten tai ainakin huonoimmillaan. Mitkä ovat omat heikkoudet? Mitkä puolestaan ovat omia vahvuuksia (ks. vastahyveet)? Sisältö on poimittu Jari Sarasvuon Yle Puhe -ohjelmasta kevät 2013.

Ylpeys

– maailman laki ei koske minua

– minua heikompien velvollisuuden eivät koske minua

– kadotus = irtautumista kaikesta siten, ettei armo tavoita itseä

-> Urhoollisuus (palautuu sanaan uhri, pyhittäminen)

Ahneus

– haluaa enemmän kuin itselle kuuluu

– vaatii asioita jotka eivät ole itselle turvallisia

– himoitsee valtaa ja rahaa ja niiden saaminen tekee vielä tyhjemmän vrt autiomaassa suolaveden juominen janoon

-> Viisaus (kaikkea ei tarvitse, ainakaan heti)

Kateus

– pahansuopuutta, osattomuuden käsittelyä

– kateellinen kova syyttämään toisia, kateellinen yritti mutta ei onnistunut-> viha)

-> Oikeamielisyys

Hekuma

– aistien palvonta

– nautinnosta tulee jumala, itse himon palvonta

– alkoholismi, seksiaddiktio, jumppahulluus

-> Rakkaus (rakasta aisteja)

Kohtuuttomuus

– työssä, kasvatuksessa, liikunnassa: vähän liian vähän on paljon paljon enemmän kuin vähänkin liian paljon)

-> Pidättäytymien

Vihamielisyys

– jämäkästi asioiden tekeminen, mutta tekeekö ne vihassa?

– pahansuopuus, vihaenergian ylimitoitus

-> Lempeys

Hengen velttous

– asedia, passiivisuus

lamaava ja puuduttava alakulo, apatia

– kasvu ja ponnistelu puuttuu, ihminen näivettyy)

-> Työnteko, ponnistelu

 

Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä teet, vaan ennenkaikkea siitä, mitä jätät tekemättä. Kun käännät pään poispäin sairaan, köyhän tai vangin kohdatessasi, et tee suoraan väärin ko. ihmistä kohtaan, vaan teet väärin, kun käännät päätäsi.

EllaAhola

Tytär sai hullun ajatuksen ja laitoimme hösseliksi! Carpe diem!

Tyttäremme Ella (6 vuotta) sai eilen ajatuksen, että hän haluaa perustaa oman kaupan. Hän oli tehnyt erilaisia kortteja (postikortin tyyppisiä) erilaisin menetelmin ja halusi alkaa myydä niitä. Otimme automatkalla Ellan ja vaimoni kanssa aivoriihtä siitä, miten asiassa voitaisiin menetellä. Idea kiteytyi sen tyyppiseksi, että eilen illalla valmistimme seinäkalentereita, joihin tuli noista mehiläisvahalla silitysraudan kera askarrelluista korteista kuva. Kuuden kuvan avulla saatiin kalenteri aikaiseksi ja kun se oli valmis, skannasin sen ja tulostin kymmenkunta prototyyppiä.

Hinnoittelun osalta minulla oli ehdotus, mutta Ella tuumasi:

“Minä olen kauppias. Minä päätän hinnaston.”

No, joka tapauksessa hintaehdotukseni kalenteria kohtaan meni läpi ja Ella pääsi myymään niitä tänään tuttaville; perhetuttujamme, yrittäjäkollegoitani ym. Tärkeää oli nimenomaan se, että Ellan pitää esitellä tuote ja myydä, me emme tee sitä hänen puolestaan. Myyntispiikki meni kutakuinkin näin:

“Olen perustanut kaupan nimeltään VVF. Tein ensin mehiläisvahoilla ja silitysraudalla tällaisia kuvia ja sitten niistä tehtiin tämmöisiä kalentereita. Yhden kalenterin hinta on 3 euroa. Haluaisitko ostaa tällaisen?”

(P.S. Ei hajuakaan, mitä tuo VVF tarkoittaa, mutta sellainen tämän kaupan nimi oli! =D )

Autossa oli hauska tilanne, kun Ella sanoi:

“Isi, mulla on sulle jännä asia. Ostakko sää yhden kalenterin, kun sää et oo vielä ostanu?”

Hyvä oppi myyjille. Uskalla kysyä kauppaa aina! Ella teki kaupan myös pitseriayrittäjälle ja pari kauppaa puhelimitse kauempana asuville. Päivän saldona 62 euron myynti.

Tyttärellämme pyörivät euromerkkien sijaan uudet barbit sisäisten silmien edessä. Sanoimme, että raha ei saa poltella käsissä. Osa rahasta meidän on tarpeen laittaa materiaalien hankintaan, että saamme tehtyä lisää kalentereita. Osa rahasta on fiksua laittaa säästöön ja osan voi jopa “tuhlata” johonkin kivaan.

Ella oli oikein innoissaan myynnistä. Hän puhui autossa useaan kertaan, että mennään uusiin taloihin isin kanssa myymään. Silloin, kun rauta on kuumaa, on syytä takoa ja kun aloittaa, kannattaa aloittaa vauhdilla! Näin into ei ehdi laantua ja kun tuloksia saa, siitä innostuu yhä enemmän.

Tuleepa tyttärestämme sitten kirjailija, näyttelijä, myyjä, postinjakaja, siivooja, opettaja, maalari tai mikä tahansa niin uskon vahvasti, että rohkeudesta esiintyä, kommunikoida ja myydä(kin) on paljon hyötyä tulevaan. Ehkäpä tällaisen tempauksen avulla käsitys rahanarvosta kasvaa, kun joutuu (saa) tehdä töitä rahan eteen, eikä tilanne ole vain “pappa eller mamma betalar”.

Kiitos kaikille tähän asti kannustushengessä kalentereita ostaneille!

P.S. Ja pitihän iskän toki ostaa oikea kassalipas kauppiaalle.

Kannustus ja tuki etenkin oikeaan aikaan saa aikaan hienoja asioita! 

Lisäys 27.12. Oheisen linkin takaa kuvia kalenterin valmistuksesta.

Puutarhakäsineet

Viis asiakkaasta – mää täytän hyllyjä nyt! Älä häiritse minua!

Kävelin erääseen urheiluliikkeeseen Oulussa. Pörräsin ensin sisäpelikenkäosastolla “pallo hukassa”. Kukaan myyjä ei vaivautunut tervehtimään puhumattakaan siitä, että olisi tullut palvelemaan. Olin varmasti sen näköinen, että etsin jotain tiettyä, mutten löydä haluamaani. Huomasin kahden myyjän täyttävän sykemittareita lukolliseen kaappiin siinä tuntumassa. He täyttivät lasivitriiinin alla olevaa kaappia, joka toimii siis “lähivarastona” esittelytuotteille.

Tervehdin ja kysyin, onko sykemittareista tarjouksia? Myyjä näytti lasin läpi sormella osoittaen erästä mallia. Kysyin, mikä ero siinä on erääseen toiseen (tunnetumpaan) mittariin? Hän sanoi, että ne ovat kyllä toiminnoltaan aivan samanlaiset, mutta tunnetumpi on tosiaan tuplahintainen.

Myyjän apuri toimitti siinä samalla ennen ja jälkeen em. vuorovaikutustilanteen mittareita, joten myyjä (lue hyllyntäyttäjä) keskittyi siihen hommaan niin intensiivisesti, että minäpä otin kaikessa hiljaisuudessa askeleet takavasemmalle ja lähdin jatkamaan matkaa. Itse asiassa kyykyssä kyyhöttänyt myyjä huuteli apurille ohjeita kesken mittareiden “esittelyn” minulle. “Tuo xxx:ää 4 kpl…” Mikä fiilis itselle jäi?

# Minulle ei näköjään halutakaan myydä?
# Täällä minua ei haluta palvella kunnolla?
# Tässä liikkeessä myyjän tärkeämpi tehtävä on täyttää hyllyjä kuin palvella ovesta sisääntullutta asiakasta (joka kaiken lisäksi esittää ostosignaaleja ja kiinnostusta oma-aloitteisesti).

Kyllähän tämä myyjäkaksikko oli oikeasta tehtävästään pihalla kuin lumiukot! Hyllyä pitää täyttää, mutta se tehdään asiakastyön lomassa täytetyönä siten, ettei se häiritse millään tavalla asiakaspalvelua = myyntiä! Jokainen, joka on toiminut myyntialalla niin, että kauppaa syntyy tai muutoin ymmärtää, mitä palveleminen ja myynti on, kokee myötähäpeää tällaista puuhastelijaa kohtaan.

Parannusehdotukset ja herätteet 10 kpl, jotka muuten lähtevät ko. liikkeen johtoportaalle, miten asiakaspalvelijan/myyjän on toimittava tai mitkä on ymmärrettävä.

# Asiakaspalvelu on prioriteetti numero yksi.
# Asiakaspalvelija on palkattu kauppaan asiakkaita varten siis palvelemaan asiakkaita.
# Asiakaspalvelijan (myyjän) tehtävä on auttaa asiakasta tekemään positiivinen ostopäätös.
# Tervehdi jokaista asiakasta, johon saat katsekontaktin.
# Ole lähestyttävä. Älä puuhastele, älä luimuile piilossa. Näytä, että haluat, että sinua häiritään ja että se on niin luontevaa, ettei asiakas edes koe häiritsevänsä.
# Jos “puuhastelet” jotain (esim. täytät hyllyä) ja asiakas tulee luoksesi, keskeytä kyseinen työ välittömästi ja paneudu asiakkaaseen 100%:sesti.
# Kun kohtaat asiakkaan, nosta fyysistä ja henkistä ryhtiä muutama prosentti.
# Lue asiakkaan elekieltä, kuuntele ostosignaalit ja rohkaise asiakasta johtopäätökseen. Jos asiakas olisi 100% varma ennen kauppaan tuloa, mitä ostaa, hän olisi ostanut tuotteen jo verkkokaupasta tai noutaa sen kaupan hyllystä ja painaa kassalle.
# Asiakas on palkanmaksajasi!
# Älä koskaan luovu siitä, että kohdattuaan sinut ihminen on onnellisempi kuin ennen sitä. – Äiti Teresa

Lisäohje tuotemyyntiin.

Miten egyptiläinen katukauppias myy puuesineen sinulle? Hän antaa (lue tunkee) sen sinun käteen. Toki moni palauttaa tuotteen, koska tuo on varsin röyhkeä tapa toimia, mutta tuo silti lisää kaupantekoprosenttiä. Mitäpä, jos myyjä olisi minun tapauksessa avannut lasivitriinin ja antanut jommankumman sykemittarin käsiini hypisteltäväksi ja kertonut tuotteesta lisää. Jääköön loppu mielikuvituksen varaan, miten olisi todennäköisemmin tällöin käynyt?

128

Voittaja näkee mahdollisuudet juuri siellä, missä häviäjä ei!

Oletko kuullut tarinaa kahdesta kenkäkauppiaasta, jotka lähtivät Afrikkaan tiedustelemaan mahdollisuuksiaan?

Toinen oli yhteydessä kotimaahan liikkeenomistajaan ja totesi apeana:

“Surkeat markkinat. Täällä ei kukaan käytä kenkiä. Palaan kotiin ensitilassa.”

Toinen puolestaan oli intoa piukassa:

“Äkkiä useampi kontillinen kenkiä tänne. Markkinat ovat neitseellisen kuumat ja otolliset. Kukaan ei käytä kenkiä vielä, mutta kohta käyttää, sillä jään tekemään tänne elämäni kauppoja”

Tarina on helppo “ostaa”, mutta kuinka usein arkipäivässä jäämme tuleen makaamaan ja päivittelemään sekä märehtimään asioita, joille emme voi mitään. Ikävissäkin asioissa piilee useimmin jokin siunaus, mutta sen nähdäkseen on avattava silmänsä.

Kenties YT-neuvotteluiden myötä sait joskus kenkää? Aluksi hatutti, mutta saatuasi sitruunan, puristit siitä virkistävän juoman ja nautit nykyisestä työstäsi tai elämäntilanteesta aivan toisella tavalla. Ehkäpä et olisi oivaltanut ja nähnyt muita mahdollisuuksia? Olit uraputkessa “luupissa” laput silmillä?

Vai herättelikö terveydentilan muutos siihen, ettei työ olekaan elämäsi tärkein asia, vaikka tärkeä asia olisikin ja teit arvosaneerauksen täyttäen kalenteria toisin muutoksen jälkeen? Joskus tosiaan ulkopuolinen muutos pakottaa sisäiseen muutokseen. On myös mahdollista kuunnella itseä ja ennakoida tulevaa. Tällöin muutoksen voi tehdä hallitummin mahdollisesti ilman tuota ikävää “vyön alle vetoa”. Tuli sitä taikka tätä, kannattaa asennoitua niin, että oman asenteen voi valita aina itse!

Toiselle mahdollisuus, toiselle toivoton tilanne. Asenne ratkaisee – aina! 

dreamstimefree_162022

Älä luota sanaan, vaan tekoihin! Ja muista, että rivien väliin jää monesti se oleellinen!

Toinen toistaan parempi työnhakija tulee haastatteluihin. Kaikki ovat luotettavia, ahkeria, oma-aloitteisia jne. Rehellisyys on tärkeää, asiat on tärkeä puhua suoraan, asiakkaat ovat tietenkin kaiken a ja o ym. Myyjät lupaavat ummet ja lammet poikkeuksetta!

“On tärkeä kuulla, mitä se sanoo, mitä se ei sano.”

Eräs NLP-valmentaja toitotti kurssillaan “On tärkeä kuulla, mitä se sanoo, mitä se ei sano.” Tämä tarkoittaa usein kuuntelemista rivien väleihin, kuuntelemista silmillä. Albert Mehrabian on tutkinut viestintää ja todennut seuraavaa viestinnän vaikutuksesta: sanat 7 %, äänenkäyttö 38 %, keho 55 %. Sanojen merkitys on varsin vähäinen.

Yllättävien ja hämmentävien kysymysten avulla saa paljon tietoa, kun toinen ei voikaan vastata bulkkia vastausta, vaan joutuu miettimään hetken ja samalla kehon liikkeet, silmät, otsa, kulmakarvat ym. reagoivat.

Oletko huomannut kehon liikkestä, kasvojen ilmeistä tai vaikkapa jäätymisestä (=mykistymisestä), että joku valehtelee? Varmasti olet! Moni tivaa sitä, että pitää kysyä suoraan, puhua suoraan ym., mutta tuskinpa juuri kukaan meistä siihen kykenee (viitaten vaikkapa Joharin ikkunaan, ks. kätketty alue). Toimimme yllättävän usein toisin kuin puhumme – myös tiedostamattamme.

“Ikävä kyllä suoriin kysymyksiin saa suoria valheita.” 

Kukapa vastaisi työhaastattelussa suoraan kysymykseen: “Oletko luotettava?” “Itse asiassa en. Minulla venyvät asioiden hoitamiset ja en aina muista pitää kiinni sovituista asioista.” Kyllä kysymystä on hyvä tarkentaa ja seurata kehonkieltä.

Jotkut testaavat luotettavuutta siten, että lainaavat kaverille pienen summan rahaa ja katsoo, että reagoiko toinen takaisinmaksuun aloitteellisesti? Entäpä suosittelu? Kysytkö myyjältä tai yrittäjäkollegalta pelkästään, että oletko luotettava ja luotat siihen sanaan vai testaatko luotettavuuden jollain konstilla ennenkuin suosittelet?

“Luottamus luodaan lunastamalla lupaukset!”

Kyllä se vaan niin on, että käytäntö osoittaa, onko luotettava, onko ahkera ja tunnollinen tai onko oma-aloitteinen. On helppo puhua, lupailla, mutta happotesti toteutuu myöhemmin. Pienillä lupauksilla on iso merkitys. Jotkut eivät niihin kiinnitä suurta huomiota, mutta toiset kiinnittävät. Kun itse tietää toimineensa oikein, voi laittaa päänsä tyynyyn iltaisin hyvällä mielellä.

Päätettäköön artikkeli tarinaan. Pienen liikkeen kauppias vastuutti uudehkon työntekijän sulkemaan kaupan ja laskemaan kassan. Kauppias jätti omasta pussistaan 20 euroa ylimääräistä kassaan kokeillakseen, mitä tapahtuu. Aamulla kassassa ei ollut ylimääräistä rahaa työntekijän laskelman mukaan. Kauppias kysyi vielä, että menikö kassa tasan illalla. Työharjoittelija vakuutti, että kyllä. Kauppias kertoi, miten oli toiminut. Työntekijä myönsi tämän jälkeen ottaneensa ylimääräisen rahan itselleen. Työsopimus purettiin välittömästi.

20 euron tähden meni työpaikka! Heikko lankesi ansaan – tilanne teki varkaan!  

JoharinIkkunaVauhtipyörä.fiJuhaAhola

Itsensä kehittämisen lähteenä avoimuuden lisääminen, luottamuksen rakentaminen ja palautteen käsitteleminen


AVOIN: Itselle tunnettu – toisille tunnettu

– avoin, hyväksytään toinen toisemme

– isompi yhteinen eheä kuva

– voi ottaa riskejä

KÄTKETTY: Itselle tunnettu – toisille tuntematon

– kätket itsestäsi jotain

– salainen motiivi

– paljastumistaan pelkäävät ihmiset ovat väsyneitä

SOKEA: Itselle tuntematon – toisille tunnettu

– salaisuudesta on tullut toisille tuttu, itselle sokea piste

– toiset ovat väsymykseen asti nähneet, millainen olet ja mitä yrität kätkeä

– ajaudut sokeaan pisteeseen, koska pelkäät paljastumistasi

– yhteistyö estyy

– muut alkavat pitää sinua pellenä

– esim. et tajua, millainen tyranni olet

TUNTEMATON: Itselle tuntematon – toisille tuntematon

– mysteeri

– täällä asuu ihmisen potentiaali

– jokainen vastaantulija on mestari sinulle, hänelle on siunattu jokin lahja – hänellä on myös jokin lahja, jota ei tiedosta itsekään

– mitä et tiedosta, tunnista ja tunnusta, se tuhoaa sinut

AVOIMUUDEN LISÄÄMINEN 

Kun avoimuuden ilmapiiri ihmisten välillä kasvaa, kätketyistä asioista tulee sekä itselle että toisille tunnettua, jolloin yhteistyö mahdollistuu ja paranee. Avoimuuden puute kuvastaa luottamuksen puutetta ihmisten välillä. Luottamuksen rakentaminen edellyttää aitoa kiinnostusta toisesta, mutta myös avoimuutta kertoa itsestään. Pelkkä vilpitön ja aidosti kiinnostuneesti toisten “tenttaaminen” ei riitä, vaan tarvitsee myös paljastaa itsestään asioita. Jotkut käyttävät tästä jopa ilmaisua “heittäytyä alastomaksi”. Kun avaa tuntemuksiaan toisille perusteluineen niin toisten on helpompi oppia ymmärtämään, miten kertoja ajattelee ja tuntee.

PALAUTTEEN KÄSITTELEMINEN

Ympäristöltään välillisesti tai välittömästi saamansa palautteen pohjalta ihmisellä on mahdollisuus oppia itsestään lisää. Kysymys: “Miten toiset näkevät minut?” on keskeinen. Kun kätkee asioita, avoimuuden ilmapiiri heikkenee ja myöskin palautteen saaminen vähenee. Avainsanan avoimuuden lisäämiseksi sekä palautteen käsittelemiseksi on siis luottamuksen rakentaminen. Kun ihmisten välillä on hyvä suhde ja luottamuksen ilmapiiri, kummankaan osapuolen ei tarvitse pelätä “paljastumistaan”.

HENKILÖKOHTAINEN SWOT

Suosittelen pyytämään ja keräämään palautetta säännöllisesti omasta toiminnastaan (henkilökohtainen SWOT esim. kerran vuodessa). Sitä sokaistuu niin helposti omaan “totuuteensa”, että on syytä validoida ja invalidoida uskomuksiaan itsestään. Näin ollen sokealta alueelta tulee hyviä paljastuksia niin “hyvässä” kuin “pahassa”. Todellakin kritiikin lisäksi myös yllättäviä, positiivisia, asioita tulee esille.

Itsetutkiskelun yhdeksi työkaluksi voi käyttää Joharin ikkunaa.

EDELLYTYKSIÄ POTENTIAALIN TÄYTEEN MITTAAN?

Kun ihminen on avoin ja ympärillä vallitsee luottamuksen ilmapiiri, itselle ja toisille tuntemattoman alueelle on mahdollisuus päästä. Usein ihminen oppii (jos on avoin) eniten ihmisiltä, joiden kanssa ei jaa yhteistä maailmankuvaa eli on eri mieltä asioista. On näennäisesti turvallisempaa pitää kiinni omista mielipiteistään ja tuomita eri mieltä olevat (ad hominem), mutta nimenomaan kuka tahansa vastaantulija voi olla mestari juuri sinulle. Tuomion sijaan voikin esittää itselleen kysymyksen, mitä voisin oppia kohtaamiltani ihmisistä? Hänellä todellakin on jokin lahja annettavana – oletko valmis ja avoin?

LUOTTAMUS RIKASTAA VUOROVAIKUTUKSEN HEDELMÄT! 

Samsung

Leikkimässä kokkia?

Tuttavani kertoi hiukan hilpeyttä herättävän tarinan. Hän oli käynyt eräällä huoltoasemalla ruokailemassa ja kokki oli tuonut hänelle lehtipihviaterian.

“Ovatko nämä teidän annokset einestä?”

“Kyllä ovat.”

“Miksi sinulla on sitten kokin vaatteet päälläsi?”

“Jotta tämä näyttäisi edes vähän uskottavalta.”

Tähänkö sitä ollaan tultu (jo aika päiviä sitten)? Ravintolakokin ammattitutkinnon tms. suorittanut henkilö lämmittelee asiakkaille ruoat mikroaaltouunissa. Mihin tarvitaan ammattiosaamista? Olisiko ok, että listalta olisi saatavilla sellaista ruokaa, jonka kokki valmistaisi aikuisten-oikeesti?

Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa? Onko kokemuksia?

Samsung

Olin kuin kivi – oppilas murtui auktoriteettini edessä!

Yliopisto-opintojen aikaan toimin liki 1000 tuntia sekä sijais- että tuntiopettajana oululaisissa lukioissa ja yläkouluissa. Erään liikuntatunnin päätteeksi tein (mielestäni) erityisen kasvatuksellista työtä. Annoin oppilaille ohjeen (lue: määräyksen), että koko porukka kerää kaikki välineet ja vie oikeille paikoilleen, jonka jälkeen jokainen tulee seisomaan osoittamaani paikkaan viivalle.

Huomasin, kuinka parilla kaveruksella asennoituminen kollektiiviseen tehtävään oli muita heikompi. He koettivat tehdä vanhanaikaisen tempun vielä siten, että menivät suoraan pukukoppiin keräystyön jälkeen. Lepsumpi opettaja olisi ehkä katsonut asian sormien välistä, mutta minua paremmin tuntevat ihmiset tietävät, että tällainen ei ole edes vaihtoehto. Komensin kaverukset muiden mukaan viivalle. Pojat valuivat kopista viivaa kohti varsin veltosti ja pääsivät kutakuinkin oikeaan paikkaan, eivät kuitenkaan tarkasti viivalle niinkuin muut.

Näin ollen päästin toiset oppilaat perusteluiden kera koppiin ja jäin näiden poikien kanssa kahden. Sanoin vankkumattomasti, että viiva on tässä kohdassa ja näytin paikan. Toinen kaveruksista ymmärsi, että tästä ei nyt pääse yli eikä ympäri ja siirtyi viivalle. Päästin hänet pukukoppiin. Jäljellä olevan jukuripään kanssa puolestaan mentaalinen mittelö jatkui. Jouduin esittämään käskyni perusteluiden kera vahvasti (näetkö sisäisten silmiesi edessä vanhanajan kapiaisen?).

Poika siirtyi viivalle ja pillahti itkuun. Tuntui kuin jää olisi särkynyt. Vaikutti siltä, että poika olisi halunnut halata minua, mutta en muista tuliko meillä siinä halattua. Taisin sanoa jotain tähän tyyliin:

 “Oot hyvä tyyppi ja mukavan oloinen kaveri, mutta myös sinun on noudatettava yhteisiä sääntöjä.”

Kävelin hänen kanssaan pukukoppiin vähin äänin. Minulle tuli sellainen olo, että poika kaipasi alitajuisesti rajojen asettajaa. Härvääminen oli huomion hakemista ja toki huomiota voisi antaa muullakin keinolla kuin kaapin-paikan-näyttämisellä.

Nyt kun muistelen tapahtunutta, muistan myös sen, että kyllä minulla tuli paha mieli asiasta (vaimo ei varmaan usko näin tapahtuneen). Näimme pojan kanssa myöhemmin saman päivän aikana ruokalassa. Hän oli vielä hiukan kynsille saaneen näköinen. Lähestyin häntä ja pehmensin tilannetta muutamalla ystävällishenkisellä sanalla ja myönsin, että esitin asian ehkä turhan ankarasti liikuntasalissa.

Tietysti tällaisen tilanteen jälkeen on itsetutkiskelun paikka. Oma kypsyysaste ei riittänyt käsittelemään tilannetta rakentavammassa hengessä. Toisaalta näen kuitenkin tärkeäksi sen, että koko oppilasryhmä sai oppia kollektiivisuuden merkityksestä. Toimin aina liikuntatuntien päätteeksi niin, että välineet kerätään yhdessä ja sen jälkeen vielä kokoonnutaan yhdessä. Näin kukaan ei pääse sluibailemaan ja ainakaan se, joka ei yhteisten hommien eteen tee töitä, ei pääse aikaisemmin pois ja hyödy laiskuudestaan siinä suhteessa.

Olipa niin tai näin, meidän vanhempien tulisi kasvattaa lapsia kunnioittamaan auktoriteetteja. Opettajien auktoriteetti laskee vuosi vuodelta. Tällä uskon olevan vaikutuksia myös oppimistuloksiin. Kun ei suostu osaansa (objektiksi), tason nostaminen vaikeutuu tai käy jopa mahdottomaksi. Tällöin ei todellakaan voida toimia oppilaan parhaaksi.

En tiedä, onko tämän päivän koulumaailmassa validia sanoa, mutta sanonpa kuintenkin.

“Rajat ovat rakkautta.” 

(P.S. Oheinen kuva ei liity kerrottuun tapaukseen.)

JuhaAhola3

Akkautmanakerin tai aluemyyntipäällikön retale!

Palautan muistoja mieleeni noin viiden vuoden takaa, kun yrityksemme alkumetreillä kauppasimme mm. hierovia tuoleja. Eräänkin tuolin lähdimme toimittamaan yhtiökumppanin kanssa Nivalan peräjeeroille. Oli alkukevät, jolloin maaseudulla ei-asfaltoitu piha oli melkoisen pehmeä ja etten sanoisi – kostea. Siinäpä minä toimitusjohtajana ja yhtiökumppani markkinointijohtajana kannoimme nappaskengät jalassa vetisellä pihalla varmaan 80 painavaa hierovaa tuolia asiakkaalle tupaan saakka. Todellakin toimitusjohtaja toimittaa!

Kylläpä siinä palautettiin toimitusjohtajan tittelipönötykset maanrakoon. Hyvä näin! Monesti se saattaa olla niin, että ne, joilla saappaat eivät täyty, pönöttävät titteleiden kanssa ja päinvastoin.

Toisille tittelit ovat (tai ainakin tuntuvat olevan) elinehto, toiset taas eivät titteleillä pönkitystä egolleen kaipaa. Oletko törmännyt “ison” organisaation aluemyyntipäällikköön – siis päällikköön, jolla ei ole yhtään alaista? Entäpä akkauntmanakeri, joka on niin’ikään aivan tavallinen rivimyyjä? Minusta nämä ovat huvittavia. Eikö näin yleisesti ottaen ajatella, että päälliköillä on alaisia (ehkä jopa esimiehiä alaisina) ja johtajalla ainakin esimiehiä (päälliköitä, johtajia tms.) alaisina?

On varmasti tapauskohtaista, onko tittelistä enemmän hyötyä vai haittaa? Pääkaupunkiseudulla puku+solmio –pukeutuneet johtajat haluavat ehkä asioida “isotittelisen” kanssa, mutta esimerkiksi Oulussa kulttuuri on toisen tyyppinen puhumattakaan, jos lähdetään tuonne B to C asiakastapaamisille. Tilanne saattaa olla jokseenkin falski mennä kovat kaulassa kotikäynnille “Tyrnävän perunakeisareiden” luokse. Siellä mutaisella pihalla pitkäkärkisten käärmeennahkakenkien ja mittatilaustyönä teetetty puku saattavat todellakin olla koominen näky, kun lanta haisee.

Käyntikorteissa pitää näkyä hieno titteli! Vai pitääkö? Eräs yritysmyynnin parissa kovia myyntituloksia saavuttava myyjä sanoi, että häntä hävettää ne vouhotustittelit käyntikortissa niin, ettei meinaa kehdata antaa niitä asiakkaille. Hän kokee olevansa “ihan vain” myyjä. Eiköhän sen Pohjois-Suomen aluemyyntipäällikön (siis, jolla ei ole yhtään alaista) tehtävä ole tehdä ihan vain myyntiä, eikä olla päällikkönä yhtään kenellekään.

Myyjä on myyjä vaikka voissa paistaisi! Älkäämme verhoilko myyjän roolia minkään hienon tittelin taakse.