TunnetilanParannusKohtaamisessa

Kohtaaminen on aina mahdollisuus

Vaimoni herätteli minut yliampuvalla käyttäytymisellään 6 vuotta sitten eräänä aamuna. Edellisenä iltana puhuin eräällä koulutuksella, kuinka asenteensa ja tunnetilansa voi muuttaa silmänräpäyksessä. Sain kehuja koulutuksesta kovasti. Seuraavana aamuna olin “nollat taulussa” ehkäpä hiukan äreämmän kuin innostuneen tunnetilan omaavana ja vaimoni törmäsi minuun keittiön ja olohuoneen kupeessa. Meinasin hermostua hänelle kovasti moisesta törttöilystä ja hän havaitsi sen reagoiden salamannopeasti. Hän tarttui minua molemmista olkapäistä kiinni ja lähti pomppimaan ympyrää kuin Piiri pieni pyörii –leikissä konsanaan ja nauroi äänekkään innostuneesti jotain tyyliin “jee jee jee”. Minulla meni noin 1 sekunti, jotta lamppu syttyi ja älysin muuttaa tunnetilani ja olla leikissä mukana. Näin minä “leipäpappina” sain opetukseni noin 12 tunnin kuluessa opetuksistani ja aamua jatkettiin hyvällä tunnetilalla. 

Työelämässä kohdataan niin esimiehiä, kollegoita, alaisia, asiakkaita, potentiaalisia asiakkaita, yhteistyökumppaneita, mahdollisia yhteistyökumppaneita, viranomaisia ym. Kohtaamme ihmisiä, olipa kyseessä sitten minkä tahansa tahon edustaja.

Mitä jos onnistuisit aina tapaamisessa nostamaan toisen osapuolen tunnetilaa lähtötilanteesta edes hivenen? Olisiko se hyvä tavoite? Miksi sitä ei tavoittelisi?


Vanha viisaus kuuluu: “Kohtele toisia ihmisiä niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.” Olisi ihanteellista tavoitella sellaista, että kohdatessa ihmisiä pyrkisi antamaan toiselle jotain sellaista, mistä toisen tunnetila paranee.

Kun asiakas soittaa, pystytkö antamaan asiakkaalle jotain sellaista, että hänen tunnetila puhelun jälkeen on (edes hiukan) parempi kuin ennen puhelua?

Kun tapaat työkaverin vaikkapa toimistolla, pystytkö antamaan hänelle jotain, mikä parantaisi hänen tunnetilaansa, olipa hänelle sitten tunnetila myönteinen, neutraali tai kielteinen?

Entäpä mitä sitten, kun tapaat puolisosi, lapsesi, vanhempasi, ystäväsi tms., annatko itsestäsi jotain sellaista, että toisen tunnetila paranee?

Muistammeko (ja kuinka usein) pysähtyä näihin arjen tilanteisiin? Kuinka usein olemmekaan arjen transsissa ja sanomme työkavereille neutraalin retorisesti “huomenta”. Mitä jos innostuisimme kohtaamisesta edes hiukan? Entäpäs jos innostumme paljon? Vaikka sitä innostuisi keinotekoisesti ja jopa yliampuvasti (*), useimmiten siitä seuraa parempi tunnetila ja enemmän energiaa.

Kun innostumme kohtaamisista, säteilemme ja tartutamme energiaa ympäristöömme. Lannistavien, negatiivisten, ihmisten vaikutus ympäristöön on päinvastainen. Negatiivinen ihminen imee muilta energiat hukkaan.

Silloin kun meillä on mahdollisuus kohtata ihmisiä, pyrkimyksenä kannattaisi olla se, että on läsnä kunkin tilanteen parhaalla mahdollisella tavalla ja vain läsnäolevalle/läsnäoleville ihmisille. Usein kohtaamiset voivat olla pelkkiä tervehdyksiä työpaikan käytävillä, jolloin ystävällinen hymy voi on enemmän kuin sata jänistä!

Sytyttäkäämme toinen toisemme, kun kohtaamme. Kohtaaminen on aina mahdollisuus! Yksikin hymy päivässä saattaa pelastaa jonkun ihmisen päivän. 

(*) Teennäinen ystävällisyys voi tuntua epämukavalta, enkä pidä itse siitä lainkaan! Tässä yhteydessä keinotekoisella ja yliampuvalla innostumisella tarkoitan vain jo tutussa ympäristössä muita herättelevää käyttäytymistä. Luottamus pitää olla jo rakennettuna. Muutoin tämän kaltaisen käyttäytymisen osalta tulee olla varsin harkitseva.

Onko sinulla vastaavia kokemuksia? =)

Comments

comments

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>