Olenko minä avuton isä? Tiedosta hyötyä?
| 2.9.2012 | Kirjoitti Juha Ahola kategoriassa Osaaminen ja itsensä kehittäminen |
Välillä täytyy todeta, että minä olen avuton isä. Mikä tekee vanhempana toimimisesta niin vaikeaa ja haastavaa? Miksi sitä törmää toistuvasti omien lasten kanssa tilanteisiin, joissa jälkiviisaana olisi pitänyt toimia toisin tai muutoin vain kokee, ettei näitä tilanteita osaa käsitellä.
Lapsemme ovat pian 5 vuotta täyttävä tyttö ja 2-vuotias poika. Minulla on siis ollut mahdollisuus käytännön harjoittelun kautta oppia ja kypsyä isyyteen jo liki 5 vuoden ajan, mutta välillä tuntuu, että onko sitä vielä lähtöruudussa? Hommat eivät vain mene kuin Störmössä? Ongelmatilanteissa turhan usein pinna on tiukalla ja toiminta kaikkea muuta kuin oppikirjojen mukaista. Kiristys, uhkailu ja lahjonta ovat yllättävän usein toimintamenetelmiä varsinkin kiireisempänä hetkenä.
Enkö tiedä, miten lapsia (tai ketä tahansa muita ihmisiä) pitäisi kohdella? Olen lukenut yliopistossa 60 opintoviikkoa kasvatustieteitä ja olen näin ollen pedagogisesti pätevä opettaja. Äitini on toiminut lastenhoidon parissa noin 40 vuotta ja meillä oli hoitolapsia, kun olin ala- ja yläasteikäinen, jonka jälkeen muutin kotoa pois. Eiköhän sitä tietoa ja toimintamalleja periaatteessa pitäisi olla (myös muutoin kuin vain kirjatietona)?
Työelämässä puolestaan pystyn käsittelemään haastaviakin asiakaspalvelutilanteita rauhallisesti ja rakentavassa hengessä ilman tunnekuohuja. Mihin moinen rohkeus, mutta myös rentous, katoaa omien lasten parissa? Eikö ole merkillistä!
Pakko se on todeta, että tieto ei riitä! Tiedosta on paljon hyötyä, kun sitä osaa käyttää ja nimenomaan niin, että sitä tietoa soveltaa käytäntöön. Korulauseita, miten pitäisi toimia, on helppo luritella ja toisia on helppo neuvoa, kun ei itse ole tilanteessa. Toisten toiminnassa on helppo nähdä puutteita sivustaseuraajana.
Jos tieto riittäisi, olisimme kaikki hoikkia, emmekä törsäilisi tiliä tyhjäkksi tai jopa pakkasen puolelle. Lastenhoidon, isyyden/äitiyden, rahan käytön tai painonhallinnan oppaat eivät auta, ellei niiden sisältöä sisäistä. Sisäistäminen edellyttää usein kokemuksen. Tupakoitsija (hyvin suurella todennköisyydellä) ei päätä lopettaa tupakointia pelkän tiedotteen pohjalta tai jos puoliso “saarnaa”, mutta sairaalareissu keuhkoputken ahtautumisen ensioireiden merkeissä ja pelko kuolemasta keuhkoahtaumatautiin saattavat saada aikaan riittävän kokemuksen ymmärrykseen tupakoinnin riskeistä.
Ihmiset tarvitsevat kokemuksia (monesti kantapään kautta oppimista) ymmärtääkseen asioita. Eräs mies sai kuulla hampaidensa huonosta kunnosta vaimoltaan ja tyttäreltään useiden vuosien ajan, mutta vasta lapsenlapsen kysyttyä, “pappa, mitä mustaa sulla on suussa?”, mies päätyi korjauttamaan purukaluston hammaslääkärissä.
Lasten kasvattamisen merkeissä nostan itselleni hattua kuitenkin siitä, että osaan “harhauttaa” niin omia kuin toisten lapsia keskittämään huomionsa toisaalle, jos jokin asia heitä tympäisee. Sehän on “myyntityötä”! J
Tärkein työmaa on omassa päässämme etenkin oman asenteemme kanssa. Kypsymistä ja kasvua tarvitaan alati ja lasten kasvattamisessa jos jossain se tulee esiin päivittäin. Jos laihdutuksessa, tupakoinnin lopettamisessa tai lasten kasvattamisessa palaa alkuruutuun, riittävää kokemusta asian sisäistämiseksi tiedon tueksi ei ole vielä syntynyt. Tarvitaan lisää harjoitusta!
Tiedosta on voi olla hyötyä, mutta tarvitsemme kokemuksia ja toistoja asioiden sisäistämiseksi. Oppia ikä kaikki!
Onko sinulla vastaavia kokemuksia?
Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Tuskinpa omien lasten kasvatus kouluttautuneilla ihmisilläkään on juuri sen helpompaa, kun ne omat lapset on omia. Moni perhepäivähoitaja laittaa monesti omat lapset päiväkotiin.