Miksi optimistit eivät selvinneetkään?! Stockdalen paradoksi
| 5.11.2012 | Kirjoitti Juha Ahola kategoriassa Hyvästä paras |
Amerikkalainen amiraali Jim Stockdale joutui sotavangiksi Vietnamin sodan kiihkeimpinä aikoina ollen vankina 1965-1973. Häntä kidutettiin tuona aikana yli 20 kertaa, eikä hän voinut olla varma, selviääkö leiriltäelossa ollenkaan. Hänelle ei myöskään myönnetty vangeille kuuluvia oikeuksia. Stockdale kävi sisäistä sotaa vangitsijoitaan vastaan mm. siksi, ettei vankeja voitaisi käyttää propagandatarkoituksessa “hyvin kohdelluista vangeista”. Hän viilteli partaveitsellä ja mukiloi itseään, jottei häntä voitu esittää videoilla. Stockdale selviytyi kuin selviytyikin leiriltä. Tosin elinikäisiä vammoja jäi.
Jim Collinsille tarjoutui tilaisuus tavata Stockdale. Collins ihmetteli, miten ihmeessä Stockdale selvisi leiristä keskellä epävarmuutta epäinhimillisissä olosuhteissa tietämättä, miten heidän lopulta käy? Stockdale vastasi seuraavasti: “En menettänyt koskaan uskoani siihen, että tarina päättyy hvyin. Olin varma, että pääsen vapaaksi ja että tuo aika muodostuisi elämäni ratkaisevaksi kokemukseksi, jota en vaihtaisi pois.” Kysymykseen, ketkä eivät selviytyneet, Stockdale vastasi: “Optimistit!”. “Miten niin optimistit?”, kummasteli Collins.
Optimistit sanoivat, että pääsevät pois ennen joulua, mutta kun joulu tuli ja meni niin he sanoivat, että pääsevät ennen pääsiäistä. Pääsiäinen tuli ja meni jne. He kuolivat suruun. Tarinan opetus on se, että ei pidä koskaan menettää uskoaan siihen, että kaikki käy hyvin, mutta samalla on katsottava rehellisesti silmiin kulloisenkin todellisuuden julmimpiakin tosiasioita. Stockdale ‘tiesi’, etteivät he pääse ennen joulua, joten heidän on yritettävä sopeutua siihen. Erottavana tekijänä ei ole vaikeuksilta välttyminen, vaan suhtautuminen väistämättömiin takaiskuihin.
Paradoksi on haasteellinen. Yrittäjän, urheilijan tai kenen tahansa menestystä haluavan on uskottava omaan menestymiseen, mutta samalla on kohdattava julmimmatkin tosiasiat. Tästä syystä kritiikille pitää olla oikealla tavalla avoin, eikä polarisoida sitä pois. Oletko joskus nähnyt jonkun uskottelevan itselleen jotain, missä on epäonnistunut surkeasti, koska ei ole suostunut näkemään kolikon molempia puolia? Varmasti olet! Sokea usko ei ehkä ole hyväksi. Ehkä surkuhupaisimpia esimerkkejä tästä ovat Idols- ja Talent –ohjelmissa ne esiintyjät, joilla ei todellakaan ole edellytyksiä ko. asiassa menestymiseen ja siitä seuraa itku. Heillä on siis illuusio omista senhetkistä taidoistaan.
Stockdalen paradoksi: Säilytä usko siihen, että sinulle käy lopulta hyvin, vaikka koetkin vaikeuksia ja kohtaa kulloisenkin todellisuuden julmimmatkin tosiasiat, mitä ne sitten ovatkaan.
Artikkeli pohjautuu Hyvästä Paras -kirjaan.
Viimeisimmät kommentit